Taitovaaran opisto ei ole vain taiteen ja tieteen kehto – se on myös paikka, jonka käytäviä ympäröi hiljainen pelko. Monet opiskelijat ja opettajat eivät edes tiedä, kuinka syvälle opiston juuret ulottuvat, mutta jotkut ovat kuulleet huhuja. Opiston perustajilla, erityisesti säätiön alkuvuosien taustahahmoilla, oli yhteyksiä Pohjois-Italian hämäriin bisneksiin. Tämä perintö, pitkään piilotettuna, alkaa nyt tihkua esiin, ja opiston kohtalo on vaakalaudalla.
Mafian taakka
Yksi tarinan keskiössä on Simo, 60-vuotias harmaantunut opettaja, joka on viettänyt elämänsä yrittäen pitää yllä järjestystä opistossa. Mutta Simolla on salaisuus: hänen suvullaan oli aikoinaan läheiset suhteet italialaiseen mafiaan. Simosta itsestään tuli hiljainen portinvartija, joka varmistaa, että Taitovaaran “rakenne” – niin opetuksessa kuin säätiössä – pysyy ehjänä.
Peksi, puolestaan, on opiston valovoimaisin ja epävakain hahmo. Hänen hymynsä on lääkkeillä luotu ja hänen käytöksensä usein arvaamatonta, mutta hän on yksi harvoista, jotka ovat alkaneet kaivaa opiston historiaa. Kun hän törmää vanhaan asiakirjaan, jossa viitataan salaperäiseen järjestöön nimeltä La Mano Grigia (Harmaa Käsi), hän tajuaa, että opiston ongelmat eivät ole vain ideologisia tai taloudellisia – ne ovat syvällä mafian juurissa.
Caruso ja kohtalon hetki
Peksi löytää kappaleen Caruso vanhalta vinyylilevyltä opiston kellarista, jonka nurkkaan on kasattu pölyisiä arkistohyllyjä. Levyn mukana on kirje, jossa perustaja kertoo levyn olevan “osoitus kiitollisuudesta” jollekin, jonka nimi on peitetty punaisella musteella. Kirje viittaa siihen, että opiston ensimmäinen rakennusprojekti rahoitettiin mafian varoin – ja että tämä tuki ei tullut ilmaiseksi.
Kun Peksi soittaa kappaleen Caruso tyhjässä salissa, Simo ilmestyy ovenrakoon. Hänen ilmeensä on kivikova, mutta hänen silmänsä eivät valehtele: hän tietää, mistä on kyse. “Sinun ei olisi pitänyt löytää sitä,” hän sanoo hiljaa. “Se ei ole tarina, jonka haluat kuulla.”
Taitovaaran opiston synkkä menneisyys kohtaa Lara Fabianin tunteikkaan Caruson, jossa rakkaus ja mafian varjot kietoutuvat yhteen. Sävelten kautta menneisyyden salaisuudet heräävät eloon.
Hiljainen sota
Opiston sisällä alkaa hiljainen sota. Simo yrittää pitää Peksin hiljaisena, peläten, että mafian varjo ulottuu edelleen opiston ylle. Hän varoittaa Peksiä kaivamasta liian syvälle: “Tiedätkö, mitä tapahtuu, kun nostat pölyä? Joku tulee aina pyyhkimään sen pois – ja usein se joku ei jätä mitään jälkeensä.” Mutta Peksi ei voi lopettaa. Hän löytää lisää todisteita: vanhoja kuitteja, salaperäisiä sopimuksia ja jopa kuvan, jossa opiston perustaja seisoo tunnetun mafiapomon vieressä.
Mafia ei ole unohtanut Taitovaaran velkaa. Kun Simo alkaa saada outoja puheluita ja varoituksia, hän tajuaa, että hänen eläkepäivänsä eivät tule olemaan rauhalliset. Samaan aikaan Peksi, joka yrittää saada valokuvaprojektiaan valmiiksi, alkaa tuntea, että häntä seurataan. Hänen hymynsä, keinotekoinen ja hauras, alkaa särkyä, kun paine kasvaa.
Finaali: Caruso kaikuu salissa
Opiston juhlapäivänä Peksi ja Simo kohtaavat viimeisen kerran suuren yleisön edessä. Peksi vaatii saada esittää kappaleen Caruso, vaikka Simo yrittää estää häntä. “Jos soitat sen, he tietävät, että tiedämme,” Simo sanoo. Mutta Peksi ei välitä. “Ehkä he tietävät jo. Ehkä se on ainoa tapa lopettaa tämä.”
Kun Peksi aloittaa soittamisen, sali täyttyy musiikin melankolisista sävyistä. Kappaleen aikana ovet aukeavat hiljaa, ja sisään astuu kaksi tummaan pukeutunutta miestä. Simo, joka istuu yleisössä, nousee hitaasti ylös ja lähtee heidän mukaansa ilman vastarintaa. Hänen kasvonsa ovat tyynet, mutta hänen askelissaan on surumielinen lopullisuus.
Epilogi
Taitovaaran opisto selviää – mutta muuttuneena. Peksi saa lopulta valmiiksi valokuvaprojektinsa, jossa hän dokumentoi opiston hämärät puolet. Mutta vaikka opisto säilyy, sen tunnelma on muuttunut. Simosta ei enää kuulla, ja Peksi tuntee ikuisesti kantavansa vastuuta siitä, että hän nosti esiin totuuden, joka olisi ehkä pitänyt jättää piiloon.
Ja silti, joka vuosi opiston juhlapäivänä, joku asettaa gramofonille vanhan vinyylilevyn. Kun Caruso alkaa soida, kaikki pysähtyvät hetkeksi. Se on kappale rakkaudesta, luopumisesta ja hinnasta, joka maksetaan unelmista – unelmista, jotka eivät koskaan olleet täysin heidän omiaan.
