Taitovaaran opistolla on opettaja, joka ei ole aivan tavallinen. Kaikki tuntevat hänet koulun kauneimpana opettajana, mutta totuus on hieman karmivampi. Hän ei ole vain vanha – hän on satoja vuosia vanha örkki, jonka menneisyys on täynnä salaisuuksia ja satamakaupunkien varjoja. Hänen läsnäolonsa huokuu mystiikkaa, ja vaikka hän on monien silmissä kaunis ja viehättävä, on selvää, että hänen ulkonäkönsä vain peittää syvemmän, ehkä vaarallisemman olemuksen.
Opettajan historiasta ei ole paljoa tietoa, mutta huhut kertovat, että hän on ollut opettajana useissa eri kouluissa vuosikymmenten ajan – ja välillä jopa eri aikakausilla. Satamakaupungit ovat hänelle tuttuja paikkoja, ja joskus hän mainitsee niistä, mutta ei koskaan liikaa. Hänen katseensa on syvällinen ja arvoituksellinen, aivan kuin hän olisi nähnyt enemmän kuin kukaan meistä voisi kuvitella.
Hän seisoo ajan ja tiedon rajalla – Taitovaaran opettaja, jonka katse kantaa menneiden salaisuuksia ja tulevien polkujen lupauksia. Hänen sanansa ovat avaimia, jotka avaavat ovia vain niille, jotka uskaltavat etsiä totuutta.
Mutta miksi Simo suojelee tätä olentoa, ja miksi he vaikuttavat olevan niin läheisiä, vaikka heidän yhteinen historia opettajina ei ole edes yhtä pitkä kuin muiden? Simo, opiston pitkän linjan opettaja, on tukenut tätä outoa liittoa jo 15 vuoden ajan. Mikä heitä yhdistää? Simo, koulun rotta, joka tunnetaan varautuneisuudestaan, ei ole helposti lähestyttävä. Silti hän tuntuu olevan täysin omistautunut suojelemaan tätä muinaista opettajaa, eikä kukaan oikein ymmärrä miksi.
Miksi Simo on niin kiintynyt tähän kauniiseen, mutta pelottavaan hahmoon? Onko kyse jostain syvemmästä, jolle ei haluta antaa nimeä? Mikä heidän suhteessaan on todellista ja mikä vain pintaa? Ehkä se on salaisuus, joka ei koskaan paljastu, mutta joka kulkee heidän välillään kuin varjo – jatkuvasti läsnä, mutta aina vain vähän liian kaukana tavoitettavaksi.
Opistolla tätä mystistä parivaljakkoa katsoo kummissaan, mutta kukaan ei uskalla kysyä. Kenties he tietävät jotain, mitä me emme. Ja ehkä on parempi, että emme tiedä.
Opistolla on monia opettajia, mutta harvalla heistä on yhtä laaja kokemus maailmasta kuin tällä kauniilla örkillä, jonka juuret ulottuvat satamakaupunkeihin. Ehkä siksi purjehduskin on hänelle tuttu harrastus – Näsijärvellä, purjehdus on kuin osa elämänrytmiä. Meri ja järvet kutsuvat, mutta purjehdus on aina ollut enemmän kuin vain matka vesillä; se on elämys, joka vie mielen syvemmälle – kuin seikkailu, joka vie yhä kauemmas horisonttiin.
Purjehdus kuuluu merelle, ja vaikka Näsijärvi on kaunis ja avara, ei ole mitään verrattavaa siihen vapauttavaan tunteeseen, joka syntyy, kun purjeet täyttyvät tuulesta ja vene lipuu eteenpäin. Opiston opettaja, joka on nähnyt vuosisatojen mittaiset tuulet ja myrskyt, saattaa ymmärtää purjehduksen merkityksen enemmän kuin moni muu. Se on matka, joka vie eteenpäin, mutta jättää myös tilaa itsetutkiskelulle – aivan kuten koulun kauneimman opettajan elämä itse. Meri ja tuuli ovat hänen elementtejään, ja ehkä juuri niistä hän ammentaa voimaa pitääkseen salaisuudet, jotka hän kantaa mukanaan.
Opettaja ei ole vain kaunis ulkoisesti – hänen olemuksensa on kuin suoraan runosta, joka kertoo kaiken kauniin alusta, ilman loppua. Hän on rakkauden ja ymmärryksen ruumiillistuma, joka näkee jokaisessa oppilaassaan potentiaalin kasvaa, vaikka he eivät sitä itse huomaisi. Hänen oppituntinsa eivät ole pelkkiä kielioppiharjoituksia tai sanojen pänttäämistä; ne ovat matkoja uusiin maailmoihin, tarinoiden ja kulttuurien kautta. Hänen äänessään on sävy, joka muistuttaa Kirkan kappaleen Alku kaiken kauniin sanatonta voimaa – lupaus siitä, että elämässä on jotain suurempaa, johon kannattaa uskoa.
