Opiston salaisuudet
Taitovaaran opistossa opetus ei aina ole vain valoa ja varjoa – se on myös monenlaisia kiinteitä suhteita, joista ei aina puhuta ääneen. Valokuvausopettaja Peksi ja matematiikan opettaja Simo edustavat kahta eri puolta opiston ristiriitaisessa ilmapiirissä, mutta heidän yhteinen liittoutumansa on yksi opiston kulmakivistä. Se on sopimus, joka ei ole koskaan sanallisesti luotu, mutta jonka kaikki tietävät olevan olemassa.
Opetuksen varjoissa
Peksi on opiston hymyilevä kasvot. Hän on aina iloinen, aina ystävällinen ja auttaa opiskelijoitaan, mutta tämän positiivisen kuoren alla piilee epävarmuus ja pelko, jotka ovat saaneet hänet etsimään tukea eri puolilta. Erityisesti Simo, opiston kokeneempi opettaja, on se henkilö, jolle Peksi kääntyy hätääntyessään. Peksin hymy on osa roolia, jota hän esittää, mutta se on usein kemialla luotu.
Kuitenkin juuri tämä rooli alkaa rakoilla, kun Peksi huomaa, että opiston arvopohja – vahvasti kristillinen – ei aina kohtaa hänen opetuksensa teemojen kanssa. Eräänä päivänä hän esitti valokuvauskurssilla materiaalia, joka käsitteli okkultismia ja symbolismin käyttöä valokuvauksessa. Aihe oli ristiriidassa opiston uskonnollisten periaatteiden kanssa, mutta Peksi ei nähnyt sitä aluksi ongelmana. Hän vain halusi avata opiskelijoilleen uusia näkökulmia.
Simo, joka oli ollut paikalla seuraamassa tilannetta, ei kuitenkaan nauttinut tästä “vapaudesta”. “Se on vähän liikaa sitä taidetta, tiedätkö,” hän murahti Peksille hiljaisella äänellä, kun oppilaat olivat poistuneet. “Opisto ei tykkää siitä suunnasta. Sä tiedät sen.”
Peksi tunsi syyllisyyttä. Hän tiesi, että oli mennyt liian pitkälle. Opiston ristiriitainen ilmapiiri oli tehnyt hänestä epävarman, ja hänen oli vaikea erottaa, mitä oli lupa tehdä ja mitä ei. Peksi katsoi Simon kasvoja, jotka eivät paljastaneet mitään, mutta Simo ei ollut tunteeton. Hänen hiljaisessa tuessaan oli ollut jotain, joka oli toiminut turvaverkkona. “Ei huolta,” Simo sanoi, “Mä pidän huolen, ettei tämä lähde käsistä. Se on meidän välinen asia.”
Hiljainen liittouma
Peksi tiesi, ettei Simon tuki ollut ilmaista. Se oli vaihdettavissa oleva valuutta, joka perustui heidän yhteiseen ymmärrykseensä ja kokemukseensa opiston tilasta. Simon hiljaisessa hyväksynnässä oli aina se ehto: Peksi sai tehdä mitä halusi, mutta se ei saisi koskaan tulla esiin liian voimakkaasti.
“Kiitos… ööö… tuesta,” Peksi vastasi, mutta Simo ei sanonut mitään. Hän ei ollut hyvä puhumaan tunnetiloistaan, mutta se ei ollut tarpeen. Peksi tiesi, että heidän välinen suhteensa oli kuin varjo, joka peittää sen, mitä ei haluta nähdä. Simo oli roolissaan, Peksi omassaan, ja yhdessä he pystyivät manipuloimaan ympäristöä sillä tavoin, että se ei koskaan vaarantanut heidän asemaansa.
Opiston ristiriita
Opiston ilmapiiri oli aina ollut epätasapainoinen. Kristillinen arvopohja ei täysin kestänyt kaikkia sen sisällä tapahtuvia ristiriitoja. Opetuksen tuli noudattaa tiukasti tiettyjä normeja, mutta toisaalta opettajien oli pitänyt myös löytää tapoja tuoda esiin oma persoonallisuutensa ja ammatillinen näkökulmansa. Peksi oli aina kamppaillut tämän tasapainon kanssa, mutta Simo oli se, joka oli auttanut häntä navigoimaan hämärällä alueella, joka sijaitsi opiston virallisten sääntöjen ja henkilökohtaisten tuntemusten välillä.
Opiston ristiriita näkyi erityisesti Peksissä: hänen itseluottamuksensa oli usein hauras, ja hän oli hyvin tietoinen siitä, että hänen oma maailmankuvansa ei aina sopinut yhteen ympäristön kanssa. Tässä ristiriidassa hän ei ollut yksin – Simo oli se hiljainen voima, joka piti asiat liikkeellä ja pysyi varovaisena, ettei mikään mennyt liian pitkälle. He olivat kuin kaksi varjoa, jotka vaelsivat yhdessä opiston käytävillä.
Peksin ja Simon välinen liittouma on yksi monista Taitovaaran opiston piilotetuista dynamiikoista. Vaikka se ei ole näkyvillä, se ohjaa monia päätöksiä ja muokkaa opiston päivittäistä elämää. Se on kompromissi, jossa molemmat osapuolet tekevät itsestään sen, mitä ympäristö heiltä odottaa – ja salaa tietävät, että todellinen voima on kulissien takana.
