Laite keskellä huonetta sykki valoa, joka tuntui liukuvan seinille ja heijastuvan ryhmän kasvoille. Jokainen hetki tuntui kestävän ikuisuuden, kun kumea ääni täytti tilan. Monica yritti keskittyä, mutta hän tunsi, kuinka ääni vaikutti hänen mieleensä – se tuntui tunkeutuvan syvälle, rikkoen hänen omia ajatuksiaan.
“Se… se yrittää muuttaa meitä,” Vuotis sanoi, hänen äänensä väristen. Hän katsoi ympärilleen, mutta hänen katseensa oli epätarkka, kuin hän olisi jo menettänyt osan itsestään.
Simo astui hitaasti lähemmäs laitetta. “Tämä on heidän perintönsä,” hän sanoi kylmästi. “Varjo-6 ei koskaan halunnut tietoa. He halusivat valtaa. He halusivat hallita mieltä ja sen rajoja. Mutta se, mitä he eivät ymmärtäneet, on se, että minä olen heidän virheensä.”
“Simo, sinun täytyy auttaa meitä,” Monica sanoi epätoivoisesti. “Tämä ei ole meidän taistelumme.”
Simo pysähtyi, hänen kasvoillaan näkyi lyhyt, melkein inhimillinen empatia. “Teidän ei olisi pitänyt tulla tänne,” hän sanoi. “Mutta nyt kun olette täällä, teillä on vain kaksi vaihtoehtoa. Joko kohtaatte tämän… tai se vie teidät.”
Laitteen äänet muuttuivat yhä voimakkaammiksi, ja nyt seinillä alkoi näkyä hahmoja – kuin varjoja, jotka tanssivat valon rytmissä. Professori Malm astui lähemmäs, ja hänen kasvonsa olivat kalpeat. “Nämä eivät ole pelkkiä valoja. Nämä ovat muistoja. Ne ovat ihmisiä, jotka olivat täällä ennen meitä.”
“Hän on oikeassa,” Simo sanoi. “Jokainen, joka joutui tähän tilaan, jätti osan itsestään tänne. Tämä paikka on kuin peili – mutta se ei koskaan näytä totuutta.”
Pastilli, joka oli ollut hiljaa, astui lähemmäs Simoa. “Ja sinä? Mitä sinä jätit tänne, Simo?”
Simo kääntyi hitaasti häneen. “Minä en jättänyt mitään. He ottivat kaiken.”
Laite päästi äkillisen kirkkaan valonvälähdyksen, joka sokaisi ryhmän hetkeksi. Kun he avasivat silmänsä, huone tuntui muuttuneen – seinät olivat yhtäkkiä täynnä kirjoituksia ja kuvia, joita ei ollut aiemmin näkynyt. Jokainen symboli kertoi tarinan kärsimyksestä, kokeista ja ihmisistä, jotka olivat menettäneet itsensä.
Monica kosketti seinää, ja hänen sormensa tuntuivat kohtaavan jotain lämpimää. “Tämä ei ole vain laite. Tämä on heidän historiansa. Meidän täytyy pysäyttää tämä, ennen kuin se tekee saman meille.”
Simo hymyili kylmästi. “Te ette voi pysäyttää sitä. Mutta minä voin. Koska minä olen se, mitä he loivat. Tämä on minun tarinani.”
